keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Kuvia ja kuulumisia.

Ihan alkuun muutama Ninnin nappaama kuva Vierumäeltä. Hyviä otoksia!

Kuva: Niina Mäenpää

Kuva: Niina Mäenpää

Kuva: Niina Mäenpää

Kuva: Niina Mäenpää
Pari päivää kisan jälkeen meni kevyesti palautellen, mutta eilen palailin normaalien treenien pariin ja pääsin jo aloittamaan niitä hyviä settejä, joita on ollut mielessä näille parille viikolle. Eilen ajettiin aamupäivällä Hyvinkää Sveitsiin uimaan 50m:n ulkoaltaaseen. Kyllä kelpasi polskia vajaa 1,5h melkein koko ajan omalla radalla ja muutenkin koko allas oli ihan puolityhjä. Ihan mahtavat oltavat ja kiva retki päiväseltään. Onneksi loppuviikoksi alkaa kelit lämpenemään niin pääsee taas avoveteen ilman vaaraa totaalisesta jäätymisestä. Ei tartte joka viikko lähteä sitten Hyvinkäälle asti uimaan ;).

Lisäksi eilen palasin taas oman pyörän selkään ja sekin kulki kivasti, vaikka ihan täydellisen palautuneet ei jalat vielä lauantaista olleet. Ajoin reilun parin tunnin pk-lenkin höystettynä aerobisella kynnyksellä tehtävillä työpätkillä. Mukava setti, ei rankka, mutta jotain muutakin kuin peruspyörittelyä.

Tämä päivä alkoi vähän eri tavalla, kun ohjelmassa oli tällä kertaa tällaista:


Hassua, mutta ihan mukavaa puuhaa :). Lopulliset tuotokset tulevat varmasti näkymään täälläkin aikanaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti