tiistai 28. toukokuuta 2013

Viikkokatsaus.

Laitetaas nyt pitkästä aikaa perinteinen treeniviikko näkyville tuntimäärien ja tarinan kera:

Kyseessa siis viikko 21.

Pyörä (spinning+maantie) 6h 37min
Uinti 4h 20min
Juoksu 2h 41min
Kuntosali 1h 10min

= 14h 47min + lihashuolto

Sanomattakin lienee selvää, että taisi olla paras viikko sitten leirin jälkeen. Ei tarvinnut hukata aikaa sairasteluun, eikä jalan tai jälkitautien varomiseen. Mukaan mahtui reilusti pyöräilyä, kevyttä ja kovempaa. Torstai-illat vietän nyt kesän ajan huipun tunnin parissa, kun talven spinning-tunnistani tuli spinning+juoksu-tunti! Tai oikeastaan puolitoistatuntinen, ensin pyörää 45min ja perään juoksua 45min. Toivottavasti ihmiset löytää paikalle ja innostuu juoksemaan vielä pyöräilyn jälkeen :).

Juoksua tuli pitkästä aikaa ihan siedettävä määrä, ja lauantain duathlon-treenissä juoksuvauhtikin oli ihan kelvollista. Sen verran vauhdeissa on tapahtunut kehitystä, että nyt en enää järkyty ja ala hidastaa, kun mittari kertoo alle neljän minuutin kilsavauhdista juostessa tai 35km/h-vauhdista pyörällä. Viime kesänä ne oli jo niin utopistia lukemia, että säikähdin aina :D. Nyt juoksin neljän minuutin kilsoja muutamia putkeen duathlonin vikassa juoksupätkässä ja 35km/h näkyy välillä pyörän mittarissa muuallakin kuin alamäissä myötätuuleen. Ainoa, minkä kehitystä on ollut takkuista mitata, on uinti. Välillä se kulkee kohtalaisen hyvin, välillä mistään ei tule mitään ja välillä se on vaan ihan ok. Kohtahan sen kisoissa näkee tuleeko siitä mitään.


Avovesikauden oon päässyt avaamaan jo reilu viikko sitten ja vesi on kyllä ainakin muutamassa järvessä hyvinkin uintikelpoista. Kivaa on ollut päästä talven jälkeen järveen polskimaan! Nyt yritän uida muutamien viikottaisten allastreenien lisäksi mahdollisimman paljon järvessä, jotta alkaisi tottua taas siihenkin.


Kisakausi starttaa tällä viikolla Vantaan sprintillä, ja jatkuu siitä seuraavana viikonloppuna SM-sprintillä Nurmijärvellä. Vähän alkaa jo jännittämään, mutta samalla odotan kyllä hurjan paljon kisojen alkamista. On niin kivaa päästä näkemään mitä on talven aikana saanut aikaan ja samalla pääsee taas kokemaan niitä huippuja kisafiiliksiä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti