torstai 16. toukokuuta 2013

Ihana kesä!

Nyt on ollut aika monta hyvää syytä nautiskella alkavasta kesästä ja auringonpaisteesta: tauti on nyt voitettu (toivottavasti ei enää tule mitään jälkitautia), treenit alkaa taas kulkea viikon tauon jälkeen, kunnossa en ole huomannut mitään kovin kummoista muutosta verrattuna aikaan ennen tautia ja mikä parasta, triathlon-kisakausi starttaa jo parin viikon päästä!

Vesirokko meni tosiaan ohi oikeastaan yllättävänkin helposti. Toki se pattien paraneminen vei oman aikansa, mutta viime viikon lopulla olin jo aika tylsistyksissä, kun olin periaatteessa vielä tartuttava, mutta en silti enää oikeasti kipeä.. Maanantaina pääsin onneksi töihin ja kevyiden treenien pariin, ja nyt pari päivää oon voinut treenata jo suhteellisen normaalisti. Eilen ajoin aivan täydellisen pyörälenkin, kun aurinko paistoi ja tuuli oli sen verran maltillista, etten menettänyt missään vaiheessa hermoja. Pyörä liikkui mukavasti ja tuntuma ja fiilis pyöräilyn suhteen tuntuu huomattavasti paremmalle kuin viime kesänä. Pari kuvaakin ehdin puhelimella napata, kun aloin kääntyä takaisin kotia kohti.



Uimaankin olen jo päässyt, ja kieltämättä fiilis melkein kahden viikon tauon jälkeen oli aika kummallinen. Alkuverran ja pitkän tekniikkasetin jälkeen alkoi onneksi sujua vanhaan malliin ja olo rupesi tuntumaan hitusen kotoisemmalta.

Toivottavasti sama hyvä vire jatkuu ja vielä vähän paranee, niin kesä ja kisat saa minun puolesta tulla! Into on jo kova, kun kevään juoksutapahtumatkin jäivät käymättä syystä ja toisesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti