lauantai 4. toukokuuta 2013

Kuvia leiriltä.

Noniin, vihdoinkin sain ladattua kuvia tänne blogiin, joten täältä tulee pienen selostuksen kera.

Se perus, eli hotellin parvekkeelta.
Toivottavasti saatte näiden kuvien myötä vähän käsitystä paikasta, ja voitte alkaa suunnitella kyseiseen paikkaan leiriä ;). Käsitykseni mukaan paikka on kyllä kohtalaisen hyvin tunnettu suomalaisten triahtlonistien ja uimareiden keskuudessa, ja taisimpa kuulla jonkun sen suuntaisenkin kommentin että "ei sinne Calellaan kaikki enää edes jaksa mennä, kun se on niin nähty". Mutta onneksi löytyy tällaisia tuoreita triathlonisteja ja leireilijöitä niinkuin minä, ja yksi kerta tuolla ei varmasti riittänyt. Jäi nimittäin niin paljon koluttavaksi vielä niitä pyöräreittejä..

Uima-allas aidan takana.
Kaikki valmiina ja melkein tyhjä allas odottaa (harvinaista kyllä!).
Felix valmiina lenkille. Uudet kiekot on ihanat!
Kevyen päivän kevyt pyrörittely ja kuvaustauko.
Yhdestä duathlon-treenistä, ja kyllä siinä on ihan ylämäki, vaikka kuvassa ei siltä näytäkkään.
Yksi päivä ajettiin vähän pidempi (vajaa 100km) lenkki rannikkoa pitkin pohjoiseen, ja maisemat oli aivan huikeat.
Avovesiuinti, joka ei ollutkaan syväjäädyttävä.
Kevyen päivän pyörähengailua lähikortteleissa.

Lähimmässä pyöräkaupassa visiitillä.

Se kiva rantatie, jossa sai juosta kovalla hiekalla pitkän pätkän putkeen.
Ja Calellan ranta.


Barcelonan puolimatkan kisaan meneville: tämä mäki on se ensimmäinen oikea mäki reitillä, jonka jälkeen lasketaan tovi alamäkeä ja sitten alkaa taas nouseminen. Tarina kertoo, että tämä mäki on vasta lämmittelyä sitä oikeaa mäkeä kohti, itse en siellä käynyt.

Lähimmän kunnon mäen loppu, tänne päästäkseen sai kiivetä n.8km.  









Iloinen leiriläinen! :)
Teen vielä oman kuvakoosteen pisimmästä pyörälenkistä, joka oli ehdottomasti koko leirin hienoin maisemien puolesta. Se on sellainen, joka jokaisen siellä olevan tulisi ajaa. Eikä ole mahdottoman mittainen, n.140km.

2 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia! :) Mukavalta vaikutti teidän leiri. Ja ite tosiaan kahden viikon päästä samoissa maisemissa, kääk!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sä kävit mielessä ku laitoin tota ylämäkikuvaa, josta se kisareitti kulkee ;) ei oo enää pitkä aika ni pääset kisaa ja kiipee! :)

      Poista