tiistai 6. toukokuuta 2014

Kesäsuunnitelmia.

Blogin välilehdelle onkin ilmestynyt jo alustavaa kisakalenteria, mutta tässä vielä hieman tarkempia kesäsuunnitelmia. Kokonaan ne eivät kyllä vielä ole minunkaan päässä varmistuneet, mutta tärkeimmät jutut ovat toki kirkkaina mielessä :).

Aion panostaa edelleen lyhyille matkoille, joten en kilpaile perusmatkaa pidemmissä kisoissa. Katsotaan sitten syksyllä taas uudestaan, että mikä on kesän 2015 kohtalo puolimatkan osalta.

Keväälle en ole kauheasti nyt, enkä aieminpa vuosina, suunnitellut mitään tärkeää, sillä jokaikinen kevät tuskailen koivuallergian kanssa. Ennemmin treenaan kevään niin hyvin kuin allergialta pystyn, enkä mene tarkoituksella kiusaamaan itseäni ja haukkomaan henkeä pölyn keskelle. Tällä hetkellä mielessä on yksi "juoksukisa" eli reipas treeni ja harkkatempo, joihin osallitun, jollei mitään ihmeellistä tule esteeksi.

Triathlonkausi starttaa Vantaalta sprintillä 7.6. ja heti seuraavana viikonloppuna onkin kauden toinen pääjuttu, kun Sääksissä kisataan sprinttimatkan SM.

Sen jälkeen kalenteri on vielä auki, ja harkinnassa ovat oikeastaan Vierumäen ihmematka 28.6. tai Voimarinteen perusmatka 5.7.

Joroisilla kisataan taas heinäkuun puolessa välissä, ja todennäköisesti menen sinne edelleen pikamatkalle, joka kisataan perjantaina 18.7. Suomen kesässä on tarjolla peesivapaita kisoja niin vähän, että harmittaisi jättää yksikin niistä väliin. Saa toki vinkata, jos joku tietää, missä muualla täällä kisataan nimenomaan oikeilla lyhyiden matkojen säännöillä, kuin Vantaalla, Sääksissä, Joroisilla ja Kuopiossa!

Sitten heinäkuun viimeisenä viikonloppuna 26.7. kisaan Iisalmessa sprintin ja siitä kaksi viikkoa eteenpäin eli 9.8. kisataan Kuopiossa perusmatkan SM, joka on toinen kesän pääkisa.

Kuopion viikonloppuun päättyy suunnitelmat, ja katson sitten fiiliksen mukaan, että mitä teen vai pidänkö jo ylimenokauden. Myöhemmin syksyllä katseen saa siirtää taas altaan puolelle, kun pitkän radan masters SM-kisat kisataan lokakuussa. Ja joka syksy on ollut hyvä yritys juosta puolimaraton, mutta jalkavaivat on tehokkaasti pitäneet sen poissa kuvioista. Katsotaan miten tänä syksynä käy.

Noiden isompien kisojen lisäksi osallistun mahdollisuuksien mukaan harkkakisoihin ja ehkä joihinkin juoksutapahtumiinkin, jos ne vain sopivasti kalenteriin sattuvat osumaan. Tällaisella pohjalla mennään kesää kohti, toivottavasti edessä on taas kiva triathlonkesä :).



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti