sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Viikonlopun reippaat.

Alkava kisakausi alkaa kolkutella jo huiman lähellä, joten viikonloppuna oli ohjelmassa pari reippaampaa treeniä.

Perjantaina juoksin pisimmän yhtämittaisen lenkin sitten viime syksyn. Lenkit ovat tähän asti olleet maksimissaan n.9km, paitsi leirillä juoksin kerran 4x3km duathlontreenissä. Onnekseni jalat olivat varsin yhteistyöhaluiset, eikä pientä polvikipua lukuunottamatta suuttuneet hieman vajaa 12km:n mittaisesta lenkistä. Sain tehtyä juuri sellaisen treenin kuin oli tarkoituskin, eli 2km verraa + 8km nousevavauhtinen reipas n.5.00-4.30min/km + vajaa 2km verraa. Vaikka juoksu ei kovin irtonaiselta ja helpolta tuntunutkaan, niin fiilis treenin jälkeen oli kyllä huippu! Ja iso kiitos parin päivän vesisateille, jotka ylipäänsä mahdollistivat sen, että pystyin juoksemaan tämän treenin ulkona. Alkuviikko oli sellaista taistelua allergian kanssa, että sade tuli todellakin enemmän kuin tarpeeseen.

Tänään oli sitten vuorossa reipasta menoa pyörällä. Jälleen sain tehtyä treenin juuri niinkuin oli suunniteltu, jatkusikohan tämä koko kevään ajan? ;). Verran jälkeen 3x20min vk:ta, alle anakynnyksen jokainen setti. Meidän lenkki oli reilun 5km:n mittainen, joten sen ehti ajaa hieman yli kaksi kertaa ennen palautusta. Kyseisellä reitillä on kiva ajaa tällaista settiä, kun reitti on tuttu, eikä jokaisella setillä ole eri verran ylä- ja alamäkiä. Lisäksi matkalle mahtuu aikalailla kaikkea - tasaista, pitkää loivaa ylämäkeä, lyhyttä jyrkkää ylämäkeä ja pidempi loiva alamäki. Tästäkin treenistä tuli nousevatehoinen ja viimeisen setin keskiwatit olivat pari pykälää alle 190 ja syke suunnitellusti "perus"-vk:lla 156. Siihen päälle vielä kilsan verran kovaa juoksua, niin hyvä treeni oli tehty.

Vaikka kisakunto tuntuu vielä vähän kaukaiselta ajatukselta, niin onneksi tämänpäiväinen treeni antoi taas hieman uskoa tekemiseen ja siihen, että ehkä se kisakunto sieltä saadaan kaivettua esiin. Ensi viikolla on vuorossa kevyt viikko - annetaan kunnon kasvaa levossa ;). Nyt kun vielä happi alkaisi kulkea normaalisti, niin pääsisin tekemään muutamia vielä reippaampia treenejä. Sprinttimatkat kun kaipaavat alle vähän muutakin kuin peruskivaa vk:ta...

Vikan päivän lenkkiä Calellassa. Parina vikana päivänä piti laittaa pitkää päälle :P

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti