perjantai 18. huhtikuuta 2014

Leirielämää.

Terkut täältä aurinkoisesta Calellasta! Vajaa viikko on vierähtänyt ihan siivillä, mutta onneksi saan vielä muutaman päivän treenailla rauhassa ja nauttia täällä olosta ennen kotiinpaluuta.

Tarkoituksena tällä leirillä on ollut totuttaa jalkoja taas pyöräilyyn ja keräillä hieman kilometrejä kinttuihin, mutta ihan mitään hirveää pyörämäärää ei ole tarkoitus saada kasaan. Minun kisamatkat ovat toistaiseksi sen verran lyhyitä, ettei järjettömälle pyörämäärälle edes leireillä ole oikein tarvetta. Kivaa on kuitenkin ollut ajaa ja ihastella maisemia matkan varrella. Eilen ajettiin leirin eka satasen lenkki EM-puolimatkan pyöräreitillä ja vähän ekstraa päälle. Aika rankka reitti triathlonkisaa ajatellen, joten täydet pointsit kyllä kaikille, jotka sen jälkeen vielä puolikkaan juoksivat :). Helpolla ei ole varmasti kukaan päässyt!

Muuten ollaan ajettu pyörillä useampi n.60-80km lenkki ja sitten lisäksi päivälle jotain muuta, eli useimmiten uintia. Uintiolosuhteet on täällä niin hyvät, että en malta olla altaasta pois oikein minään päivänä... Uinti itsessään on ollut aika kankeaa, kuten aina pyöräilyn jälkeen, joten mitään huikeita sarjoja ja kovaa tykitystä ei todellakaan ole ollut, mutta onpahan tuntuma säilynyt ja altaassa on ollut kiva kelailla kevyemminkin.

Yksi nousevatehoinen ja pidempi duathlon tehtiin ja huomenna kisataan leirikisat, jossa matkat ovat 1km-n.30km-6km. Tänään pitää mennä vielä illalla kokeilemaan tarkeneeko meressä jo uida ja mitata samalla reitti huomista kisaa varten. Peukut pystyyn että päästään mereen, eikä tartte uida tylsästi altaassa!

Kuvia tulee vasta Suomessa, kun tää iPadi ei anna lisätä niitä nyt :/.

Mukavaa pääsiäistä Suomeen kaikille ja lämmittäkäähän ilma lämpimäksi, että täältä on kiva palata ;).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti