sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Finntriathlon-viikonloppu.

Huh, nyt on perinteinen Finntriathlon Joroinen taas tältä vuodelta takana. Palataan kuitenkin hetkeksi vielä maanantaihin, josta kisaviikko alkoi.

Tarkoitus oli jo aiemmin kirjoitella fiiliksiä maanantaina harkkakisasta, mutta ei oikein tullut sopivaa hetkeä istahtaa kirjoittelemaan. Joten pikainen kertomus siitä, miten kova treeni ennen Joroisten pikakisaa kulki. Edellisellä viikolla olin tosiaan jo ollut harkkakisassa ja nyt edessä oli samalla reitillä ja matkoilla sama setti uusiksi. Porukkaa oli lähdössä matkaan enemmän kuin viikko sitten, ja uinnissa sain hetken hakea omaa paikkaa. Vauhti tuntui kovemmalta kuin viikko sitten ja oli se sitä ajanoton mukaan ollutkin. Onnistuin kuitenkin taas nousemaan vedestä toisena, tosin tällä kertaa miehiä oli ihan kannoilla peräkanaa useampia. Pyörä kulki wattien puolesta myös paremmin kuin viikko sitten ja tuntumakin oli ihan hyvä, mitä nyt jalat oli edelleen aika väsyt. Ainoa vain, että jouduin paluumatkalla pysähtymään yhden auton takia, joten siitä tuli helposti muutama kymmenen sekunttia lisää pyöräaikaan. Itse stoppi oli kyllä lyhyt, mutta aika kovasti vauhdista ihan pysähdyksiin ja takaisin samaan vauhtiin pääseminen ei suju ihan parissa sekunnissa. Harkkakisoissa onneksi oltiin niin ei tuolla stopilla ollut niin väliä. En tosiaan jaksanut sitten masentua noin puoli minuuttia viime viikkoa huonommasta pyöräajasta, kun teho oli kuitenkin kovempi! Juoksu lähti liikkelle paljon paremmin kuin viimeksi, ja sain vihdoin edes jossain kisassa nakutettua tasan neljän minsan kilsoja! Viime viikkoon verrattuna juoksuaika parani vajaan minuutin ja kokonaisaika reilun puoli minuuttia, joten kelpo treeni tuli tehtyä.

Perjantaina heti aamusta kisaverraa Kuopiossa.
Maanantain jälkeen tein vain muutaman lyhyen treenin, sillä suurin rasitus jaloille oli kuuden päivän työputki, joka päättyi torstaina. Perjantaina fiilis oli kuitenkin ihan jees, vaikka ihan huikeilta jalat ei aamun verralenkillä tuntuneet. Päivällä lähdettiin sitten Kuopiosta (jonne torstai-iltana oltiin ajettu) kohti Joroista ja kisainfon kautta tavarat paikoilleen ja starttia odottelemaan..




Uinti lähti liikkeelle kivasti ja pääsin oikeastaan samantien startista Katjan peesiin uimaan. Töitä jouduin tekemään siinä pysyäkseni, mutta ei mitenkään erityisen rankaltakaan tuntunut. Lopussa pientä haastetta toivat viisi minuuttia aiemmin startanneet miehet, joista hitaimmat olivat vielä uintireitillä kun me alettiin palata vikalta poijulta rantaa kohti. Pienen pujottelun kautta rantauduttiin peräkanaa ja reippaan vaihdon kautta pyörän päälle. Jälleen kerran kaikkein pahin hetki oli lähteä uinnista ajamaan kovaa, kun jalat olivat ihan ihmeissään lajin vaihdosta ja vetivät tosi helposti hapoille. Hetki meni, että jalat ja hengitys tokenivat ja kykenin edes jotenkin ajamaan. Katja ajoi koko matkan ihan supervahvasti ja tekikin suuremman osan vetohommista, joten siitä iso kiitos hänelle tätäkin kautta :). Onneksi omatkin jalat toimivat jotenkin ja pystyin sentään omat (joskin lyhyemmät) vetovuorot hoitamaan. Wattimittari näytti pyöräilyn päätteeksi kuitenkin mulle tosi hyviä lukemia, joten helpolla en todellakaan päässyt. Oli muuten myös eka kerta Joroisissa, kun ei oikein saatu miehistä ajokavereita pyöräosuudelle. Yksi mies oli hetken meidän kanssa ja veti ehkä kilometrin tai pari, mutta tippui sitten kuitenkin kyydistä.

Oli vähän hoppu Katjan mukaan niin jarrutus meinasi mennä vähän pitkäksi ;)

Felix otti pienet pomput kakkosnelosesta vaihtoon tullessa.

Juoksuvaihtoon tultiin siis yhtämatkaa ja juoksun alkukin meni vielä ihan lähekkäin. Sain kuitenkin kohtuu nopeasti hyvästä rytmistä kiinni ja onnistuin tiputtamaan Katjan kannoiltani. Juoksu oli rankkaa, mutta onneksi matkakin oli melko lyhyt niin kauaa ei tarvinnut kuumuutta kestää. Jalat toimi juoksussa kuitenkin ihan hyvin, vaikka ihan yhtä hyvää fiilistä kuin maanantaina en juoksuun saanut. Maaliin sain juosta onnellisena voittajana, joten uusinta viime vuodesta onnistui!




Kaikinpuolin oli sitten kuitenkin kiva kisata, vaikka jo viikolla ehdin aika moneen otteeseen jännittää vähän liikaakin. Kulku ei nyt ollut ihan kaikkein lentävintä, mutta ehkä ihan optimia ei se valmistautuminenkaan ollut, vaikka lepoa treeneistä tuli hyvin. Nyt saan kuitenkin treenata kuukauden verran kesälomalaisena ja valmistautua seuraavaan kisaan just niinkuin kannattaa!
Juoksussa kuumuuden huomasi ja varmasti se teki siitä omalla tavalla rankempaa. Tuhat kertaa mieluummin otan kuitenkin tän lämmön kun sen Sääksin jäätävän kelin! Vielä illallakin meidän startin jälkeen oli mittari näyttänyt +28. Hatunnosto kaikille eilen monta kertaa pidemmän matkan juosseille puolimatkalaisille, se on helteessä kyllä hurjan rankkaa.


Tunnelma Joroisilla oli taas ihan omaa luokkaansa ja niin perjantai kun lauantaikin olivat tosi kivoja päiviä triathlonin parissa. Järjestelyt toimivat tuttuun tapaan moitteetta ja niin kilpailijat, huoltajat kuin yleisökin oli mun mielestä huomioitu tosi hienosti. Suomessa on paljon hienoja triathlonkisoja hyvin järjestettynä, mutta kyllä Finntriathlon-organisaatio taitaa homman kotiin kaikkein parhaiten.

Nyt katse kohti Kuopion kisaa ja varsinkin kuukauden mittaista jaksoa ammattiurheilijana ;).

Tulokset viikonlopulta löytyy täältä: http://www.finnresults.fi/tulokset

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti